sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lokakuun peruna-sienipiiras

Nyt kun mahtavan syksyn jälkeen alkaa pakastua ja illat pimetä, meillä vaistomaisesti siirrytään tuhdimpiin ruokiin. Syksyn sienisadon piilottaminen jatkuu tänään piirailla (aiemminhan niitä on löytynyt pastasta, risotosta, keitosta ja jopa pinaattiletuista).

Hiukan on muuten elämässä pitänyt vauhtia ja näyttää siltä, että toivomani muutaman viikkopäivityksen tahti ei onnistu jos joku arjen kohta hiukan kompuroi.

Tänään tekaisin suolaisen piirakan ensi viikon kiireitä hellittämään. Tuli muuten hyvää! Rohkaisen teitä kaikkia kokeilemaan piirakoita soveltaen ja jääkaapin/pakastimen vihannesjämiä hyödyntäen. Ainut mikä pitää muistaa on nesteiden pois höyryttäminen ettei piirakasta tule vetistä.


Peruna-sienipiirakka

30+30min, 6 hlö

Pohja
3 dl vehnäjauhoja (tai vaihda puolet ruisjauhoiksi)
ripaus suolaa
150 g kylmää voita
2 rkl vettä

Täyte
5-6 jauhoista perunaa
150 g kesäkurpitsaa
0,5-1 l suppilovahveroita
1 sipuli
20 pinjansiementä
0,5 pakkaus koskenlaskija-juustoa tai vastaavaa


Sidosaine
2 munaa
2 dl ruokakermaa (tai maitoa)
Suolaa
Mustapippuria
hyppysellinen muskotipähkinää
1 tl kurkumaa
1 tl paprikamaustetta
0,5 tl currya

0,5 dl juustoraastetta (emmental tai vastaava)
  1.  Tee pohja tai käytä hyväksi havaittua Sunnuntain peruna-ruispohjaa (kuten minä tänään). Sekoita jauhot, suola ja nokareiksi pilkottu voi monitoimikoneeseen. Sekoita muutama sekunti kunnes taikina on murumaista. Voit myös sekoittaa taikinan veitsen kärjellä murumaiseksi. Älä koske käsin, koska voi pehmenee liikaa. Lisää vesi, sekoita ja lopeta sekoittaminen heti kun taikina alkaa olla klimppi. Laita hetkeksi jääkaappiin lepäämään kelmuun käärittynöä. Kauli pohja leivinpaperin päälle piirakkavuokaan.
  2. Kuori ja laita perunat keittymään suolattuun veteen. Paista suppilovahveroista nesteen pois kuivalla pannulla. Kun pannulla ei ole enää vettä ja höyryä ei nouse, siirrä sienet sivuun. Itse pilkoin nämä sienet pienen pieneksi silpuksi lasten takia. Pese pannu ja ruskista pinjansiemenet.
  3. Silppua sipuli ja kuullota lämpimällä pannulla tikassa rypsiöljyä. Raasta kesäkurpitsa ja heitä kuullottuneiden sipulien joukkoon. Höyrytä hetki, jotta nestepitoisesta kesäkurpitsasta lähtee ylimääräiset nesteet samoin kuin suppiksista. Siirrä sipuli-kesäkurpitsa seos sivuun.
  4. Sekoita sidosaineen ainesosat keskenään haarukalla tai pikkuvispilällä.
  5. Leikkaa hetken jäähtyneet perunat n. 0,5 cm levyisiksi siivuiksi. Levitä pohjan päälle. Levitä suppilovahverot, kesäkurpitsa ja sipuli tasaisesti. Lisää koskenlaskija nokareina ympäri piirakkaa. Levitä pinjansiemenet. Lopuksi kaada sidosaine päälle ja laita juustoraaste.
  6. Paista 200-asteisessa uunissa 30-35 min.


lauantai 28. syyskuuta 2013

Inkiväärinen uunipossu ja kasviksia

Klassisiin ruokiimme kuuluu uunissa kypsytetty possun ulkofile. Enemmän arki- kuin juhlaruoka mutta vaatii n. 1 tunnin valmistamiseen vaikkakin suurin osa siitä ajasta kuluu odotteluun. Sopii syksyyn ja on varioitavissa moneen. Tänään valmistui inkiväärihenkisenä. Toimi hyvin omenan ja timjamin kanssa.

Inkiväärinen uunipossu ja -kasvikset

30+45min, 6 hlö

Liha
500-700g pala possun ulkofilettä
1 valkosipulia
2 cm tuoretta inkivääriä
tuoretta timjamia
suolaa

Kasvikset
3 porkkanaa
5 perunaa
1 omena
1/2 fetajuusto
3 sipulia

Marinadi
1 dl rypsiöljyä
1/2 dl tuoretta timjamia
2 cm tuoretta inkivääriä
1 chili
2 valkosipulia
suolaa
pippuria
2 tl hunajaa

Nosta possu huoneenlämpöön. Rouhi joka puolelle kunnolla suolaa myllystä. Sivele ronskisti possun päälle timjami, puristettu valkosipuli ja inkivääri. Anna maustua huoneenlämmössä  n. 1 h.


Pilko kasvikset: porkkana n. 2 cm palasiksi, perunat ja sipulit veneiksi, omena kuutioiksi. Tee kasvismarinadi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Pyörittele kasvikset marinadikulhossa ja kaada vuokaan. Ripottele päälle feta.


Ruskista possu joka puolelta kuumalla pannulla rypsiöljy-voi seoksessa. Siirrä väriä saanut possu kasvisten keskelle ja asettele paistomittari paksuimpaan kohtaan keskelle. Aseta tavoitelämpötilaksi 64 astetta. Laita vuoka 175 asteiseen uuniin kunnes paistinmittari hälyyttää (n. 30-45 min). Ota possu pois ja kääri se folioon vetäytymään ennen tarjoilua. Jätä kasvikset uuniin, jos ne eivät vielä ole kypsiä.

Siivota possu tarjoilua varten n. 1 cm paksuisiin paloihin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Tom kha -keitto pienille suille

Entisessä elämässämme Aasia oli läsnä ruuissamme huomattavasti enemmän kuin nykyään - Tom kha -keitto ja tulinen nuudelisalaatti ehdottomina suosikkeina. Vaikka lapsille ei tarvise syöttää mautonta mössöä, tulisuus on yksi niistä asioista, joita emme ole tuputtaneet. Kuivattu chilirouhe antaa aika autenttisen tulisuuden suoraan omalle lautaselle ripoteltunakin.

Tässä reseptissä kuitenkin hain tällaista kultaista keskitietä eli tein tom khasta vain hiukan puraisevan version ja lisäsin suomalaisittain perunat joukkoon. Hyvää tuli ja nopeasti eli arkiruokakastiin uppoaa kevyesti sinkuille dinkkuillekin.


Tom kha -keitto pienille suille

30 min, 4 hlö

1 prk kookosmaitoa
2 tl tom yam-maustetahnaa (Spice up!)
7 siivua tuoretta inkivääriä
1/2 punainen chili
1 l kiehuvaa vettä
1 kanaliemikuutio
6 perunaa
2 pientä sipulia
5 herkkusientä
3 maustamatonta kanafilettä
10 kirsikkatomaattia
3 rkl kalakastiketta
3 rkl limen (tai sitruunan) mehua
2 tl ruokosokeria
Tuoretta korianteria

Oikeaa makua antavat Kaffirlime-lehdet, sitruunaruoho ja Galang-juuri. Meillä ei sattunut olemaan näitä (aiemmin löytyi muuten pakkasesta), joten thaimaisen maun saa ilmankin.

Pilko pestyt perunat neljään tai kuuteen osaan, sipuli ja herkkusienet veneiksi. Puolita kirsikkatomaatit, siivuta inkivääri ja chili ohuiksi siivuiksi. Poista chilistä siemenet. Leikkaa kanafileet n. 1,5*1,5 cm kuutioksi.

Kaada kookosmaito kattilaan. Lisää tom yam -tahna ja inkiväärin palat (myös kaffirlimen lehdet, sitruunaruoho, galang-juuri). Kiehauta. Lisää 1 l vettä ja kanaliemikuutio. Lisää keittymään sipulit ja peruna. Anna kiehua 10 min. Lisää kanapalat, herkkusieni, chili ja tomaatit. Kiehuta 5 min tai kunnes kana ja perunat ovat kypsiä.

Lisää lopuksi kalakastike, limen mehu ja sokeri. Tarjoile höyryävän kuumana (paitsi lapsille). Lisää silputtu korianteri ennen tarjoilua. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Täytetyt pinaattiletut

Pinaattiletut on ollut valmisruokien kärkikastia jo omassa lapsuudessani ja meidänkin tapit vetää niitä ihan suu väärällään, jos kiire iskee päälle. Ollaan nyt jo muutamia kertoja tehty omia pinaattilettuja syötäväksi ja pakkaseen seuraavalle kierrokselle.

Tällä kertaa söimme lettuja katkaraputäytteellä, mutta menee alas ilman mitään tai sitten esim. alkuperäisen ohjeen mukaan parmesaanilastuilla höystettynä. Pakastan muuten nämä isot letut rullalle käärittynä, helpompi irroittaa uudelleen lämmittämistä varten.

Ohjeen olemme bonganneet yhdestä arjessa toimivien reseptien suosikkikirjastamme Safkaa (joka tunnetaan myös tai ennen kaikkea blogina). Omiin lettuihimme olemme laittaneet aina vain puolet ohjeen tuoreen pinaatin määrästä, joka on mielestäni melkoinen. Jos jollain sattuu olemaan kirjanen niin hyviä reseptejä ovat olleet myös lindströmin pihvit ja avokadopasta - erityisen huippu on lohi-wasabisalaatti. Uusi kirjakin näyttää olevan heillä tekosissa.

Letuistamme on noin yleensäkin alkanut tulla herkullisia De Buyerin hiiliteräspannulla. Suosittelen.


Pinaattiletut

10+30+10 min, 6 hlö

200-250g tuoretta pinaattia
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
2-3 rkl voisulaa
(ohjeessa 0,5 dl ruohosipulia, varmasti toimii, mutta me emme ole lisänneet eli ilmankin pärjää)
(Lisäsin itse myös kaapista löyteneet herkkusienet n. 6 kpl taikinan joukkoon)

Huuhtele pinaatti siivilässä juoksevan kuuman veden alla n. 1 min. Juoksuta heti perään kylmää vettä, jotta pinaatti ei kypsy yhtään enempää. Paina ylimääräinen vesi pois ja silppua pinaatti.


Sekoita kananmunat ja maito vispilällä, lisää jauhot ja hienonnettu pinaatti (ja ruohosipuli tai sienet). Lisää suola, pippuri ja ripaus muskottipähkinää.

Surruuta sauvasekoittimella taikina sileäksi. Anna turvota noin puoli tuntia ennen paistamista. Lisää taikinaan ennen paistamista voisula.

Paista letut kuumalla pannulla voi-rypsiöljysekoituksessa kullanruskeiksi.


Täyte
1 pss isoja katkarapuja
1 prk kermaviiliä
sormisuolaa
0,5 tl valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
ruohosipulia

Halutessaan myös vuohenjuusto toimii tässä.

Tee täyte lettutaikinan turvotessa. Sekoita täytteen aineet yksinkertaisesti keskenään. Vinkkinä nopea konsti katkarapujen sulattamiseen on laittaa katkaravut pussissa likoamaan 30 minuutiksi kylmään veteen.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Syyspidot isolle poppoolle

Mistä syyskuu onkaan tehty? Sukujuhlista, rapujuhlista, mahtavista säistä, hirveästä määrästä töitä ja arkea, ja omista synttäreistä tietysti. En ole mikään hirmuinen bilejärkkääjä kun piuhat sulkeutuvat päässä kahdentoista jälkeen, mutta illanistujaiset ovat minun heiniäni. Tässä yhtenä lauantaina meillä katettiin pöytä 14 hengelle. Hienovarainen vaateeni juhlien pääkokille on usein, että keittiössä ei saa viettää koko iltaa, koska vieraat ovat tulleet meidän, ei ruokamme (kai) vuoksi.


Tässä siis idea ja ohjeet kolmen ruokalajin menuuseen 14 hengelle, joka ei maksa kuukauden palkkaa, joka valmistuu pääosin ennen vieraidentuloa ja jonka valmistelu vie 5-6 tuntia. Kyllä helpommallakin pääsee kuten edellinen Italian menu, mutta välillä on kiva panostaa. Ei muuta kuin kutsua kehiin! Kuvat voisivat varmasti olla miljoonasti parempia, mutta mikä dinnerikesti se sellainen olisi, jossa vain hifisteltäisiin kuvaamisilla.

Illallismenu 14 hengelle


Punainen alkudrinkki Veneto-henkeen
1 osa kivennäisvettä
2 osaa kuoharia
1 osa katkeroa eli esim. Camparia tai Aperolia










Aloita menu valmistelemalla suklaacharlotta kokonaisuudessaan. Aikaa kakkuun upposi minulta vajaa tunti. Aluksi todella näytti siltä, että tämähän on 15 minuutin juttu, mutta Kuukausiliitteen ohjeista napattu Pepin ohje olikin monimutkainen jopa tällaiselle kakkufiilistelijälle. Kuten kuvasta näkyy kakku ei ole kaunis, mutta ihan helmeän hyvä. Dinnerille voisi valita helpommankin jälkkärin. Siirrä valmis kakku hyytymään jääkaappiin. Tämän voi hyvin tehdä jo edellisiltana.

Laita ohralettutaikina tekeytymään 30 minuutiksi.Valmistele alkupalojen täytteet eli kala-äyriäissalsa ja savukalatahna maustumaan. Tee sitruunamousse. Keitä viiriäisen munat valmiiksi. Paista letut. Me paistettiin letut ihan normipannulla mutta pieninä. 

Tee pistaasitapenade. Muista nostaa lammas lämpiämään reilusti ennen paistamista ja uuniinlaittoa. Meillä puolen kilon lihat hakivat huoneenlämpöä 2 tuntia. Pilko, leikkaa ja kokoa salaatit. Muistuttaisin tässä kohtaa vielä suomalaisten tomaattien maun esiintuomisesta Jamien vinkillä: Pilko tai siivuta tomaatit ja ripottele hiukan suolaa päälle ja laita valumaan ritilikköön.

Muista vaikka tässä välissä itsesi: Lasi viiniä, suihku, naamavärkki ja vaatteet päälle.

Kata pöytä, kokoa alkupalat (meillä luonnolliset ensimmäiset ihanat vieraamme ja sisko pääsivät onnellisesti avustamaan hieman myöhässä olevia isäntiä), laita salaatit tarjoiluastioihin.

Alkupalan syömisen jälkeen valmistele liha: Levitä tapenade ja siivuta. Lisää salaatteihin kastikkeet ja tarjoile. Pääruuan jälkeen laita kakku tarjolle.

Onnistunutta iltaa.

Ja kun kuvista puhutaan, niin lisäsin tuohon omaan suosikkilistaani pari hyvää ruokakuvablogia: Tanskalaisen Line Kleinin -blogin ja Suvi sur le vif -blogin.

Lammasta ja pistaasitapenadea

Meillä tykätään lampaasta ja karitsasta. Mietipä karitsan sisäfile kevyesti paistettuna ja vaikka peruna-artisokkamuussin kanssa? Tai hyvin tehty lammas-kaalipata? Tämä pistaasitapenadella kuorrutettu lampaan ulkofile pääsi minun makumaailmassani samalle listalle. Makuyhdistelmä toimii ja aika helpolla kikalla saa peruslampaastakin ihan uuden ulottuvuuden vaikka sitten ihan juhlaillalliselle.


Lammasta ja pistaasitapenadea

6 hlö, 1h

1 kg lampaan ulkofilettä

Marinadi
0,5 dl oliiviöljyä ja rypsiöljyä sekaisin
2 valkosipulin kynttä
1 dl tuoreita yrttejä (minttua, persiljaa, basilikaa)
Suolaa

Tapenade
200 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 dl tuoreita yrttejä (minttua, persiljaa)
suolaa

Valmista marinadi. Silppua yrtit ja purista valkosipulit. Sekoita öljyjen joukkoon. Rouhi suolaa sekaan. Levitä lampaan päälle ja anna marinoitua jääkaapissa (tai jos meinaat tehdä mahdollisimman pian niin huoneenlämmössä) vähintään 2 tuntia.

Ota lammas huoneenlämpöön riittävän ajoissa jopa 1-2 h ennen valmistamista. Kuumenna pannu kuumaksi, lisää voinokare ja öljyä pannulle ja paista lampaan fileet medium-kypsäksi. Tarkkaa aikaa on melko hankala sanoa, koska se määrittyy lampaan palan koolla ja muodolla. Tarkkaile pintaa ja tunnustele pehmeyttä. Medium-kypsä liha tuntuu vähän joustavalle lihaa painettaessa. Hyvä ohjenuora on myös se, että nestettä alkaa tihkumaan lihasta kun se on medium-kypsaa. Me paistoimme n. 0,5 kg lampaan palasia n. 2-3 minuuttia puoli.

Kääri valmis liha folioon lepäämään, kääräise ympärille vielä puhdas keittiöpyyhe. Anna levätä vähintään 15 minuuttia tai pidempään. Jos kokkaat isommalle joukolle, laita isoimmat ulkofileet odottamaan 55 asteeseen uuniin paistinlämpomittarin kanssa.

Kaada kaikki tapenaden aineet sekoituskulhoon ja sekoita sauvasekoittimella kaikki tahnaksi. Jos tuntuu liian tahmealta, lisää oliiviöljyä. Maista ja lisää vielä suolaa ja yrttejä maun mukaan.

Levitä tapenade levänneen lampaan päälle ennen tarjoilua. Siivuta lampaan fileet n. 1 cm paksuisiksi paloiksi hieman vinossa kulmassa leikaten.

Pepin suussasulava ja sopivasti haastava suklaacharlotta

Tykkään leipoa kakkuja ja olen siinä myös ihan hyvä. Tätä tehdessä eteeni tuli kuitenkin muutama haasteellisempi yllätys. Sairaan hyvää tämä on, mutta kyllä se lehden kuvassa näytti tyystin erilaiselle ja itku meinasi päästä kyseistä synttärikakkua väsätessä. Sanon silti, että leipokaa ja kokeilkaa. Smetanan ja suklaan liitto toimii. Maku on muutenkin huomattavasti hienostuneempi kuin monissa nykysuosioissa olevissa juustokakkuversioissa.


Suklaacharlotta

12 hlö, 1 +2 h

Kääretorttu
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
2 munaa
0,75 dl sokeria
1 prk smetanaa
2 rkl tomusokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
Vadelmahilloa

Suklaamousse
300g tummaa suklaata
75 g sokeria
5 keltuaista
2 liivatetta
4,5 dl kuohukermaa
1,5 rkl smetanaa (säästä ylemmästä purkista)

Kääretorttu
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet joukkoon varovasti nostellen. (Eka moka tuli varmasti tässä kohtaa. Lapset jaloissa kolauttelin ja sekoittelin varmaan liian ronskisti kuivat aineet, koska uunissa paistuessa torttupohja ei kohonnut kaikilta osin. Eli varovasti.) Levitä taikina kevyesti öljytylle leivinpaperille ja paista 225-asteessa 6-8 min.

Levitä toinen leivinpaperi pöydälle ja ripottele siihen sokeria. Kaada paistunut torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota uunissa ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä hetki. Vaahdota smetana tomusokerin ja sitruunankuoren kanssa. 

Leikkaa kääretorttu pohja pitkittäin kahtia. Levitä toiselle puolelle vadelmahilloa ja toiselle smetanakreemiä (joka oli muuten ihan sairaan hyvää). Kääri molemmat pikkurullat. Anna jähmettyä hetki kylmässä.

Vuoraa 24 sentin kakkuvuoka kelmulla. (Toinen moka: Meillä oli vain 28 halkaisijakakkuvuoka ja kas, kääretorttua ei riittänyt ihan kaikkialle). Viipaloi kääretorttu sentin paksuisiksi (ei 1,5 cm:n koska muuten kääretorttu ei riitä kaikkialle).  Vuoraa kelmuttu kakkuvuoka tortun palasilla.


Mousse
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita sokeri ja keltuaiset keskenään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kypsennä vesihauteessa 82-asteiseksi (joopa joo. En todella ollut lukenut ohjetta etukäteen tähän asti, joten pikkaisen sitten mietin, että mitä hitsiä. Eikun paistinmittari munaseokseen ja keittelemään. Munahan keittyy jos sen keittää liian kuumaksi, joten ne lähtisi ilman mittaria yrittämään.) 


Ota kulho pois hauteesta ja sekoita liotettu liivate. Siivilöi sulatetun suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma.  Nostele ensin smetana ja sitten vaahdotettu kerma muna-sokeri-suklaa-seokseen. 

Kaada suklaamousse kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kahdeksi tunniksi. Huomioksi, puolitoistakertaistin moussen määrät, jotta sitä tulisi vähän kuvaa ruhtinaallisemmin kakun päälle.

Merellisiä alkupalasia

Syksyisissä illanistujaisissa päädyimme helppoon ja hauskannäköiseen merelliseen alkupalayhdistelmään. Luulenpa että ohjeet ovat alunperin Kotiliedestä. Kaviaarileipäsen lahjakaviaari oli siitä hauska, että se oli suomalaisen tuottajan kaviaaria. Kaviaareista en paljoa tiedä, mutta hyvää tämä oli ja oikeihin suihun sulahti.



Viiriäisenmunaa, kaviaaria ja sitruunakreemiä saaristolaisleivällä

16 kpl, 10 min

8 viiriäisen munaa
1,5 dl ranskankermaa
0,75 dl kuohukermaa
1,5 tl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1 dl kaviaaria
suolaa
tilliä

Keitä (5 min) ja puolita kypsät viiriäisen munat. Valmista sitruunakreemi. Vaahdota ranskankerma ja kuohokerma. Mausta ripauksella suolaa, sitruunan mehulla ja kuorella.

Vinkki! Me teemme usein saaristolaisleivän Ikean valmisaineksesta. Se on helppoa mutta kohotus ja paisto vie vajaa 2 tuntia aikaa.

Savukalamousse

16 pikkuannosta, 15 min

300g perattua savukalaa (meillä lohta, hyvin toimii kaikki valkoiset kalat)
1 omena
2 dl ranskankermaa
2,5 rkl majoneesia
1 tl sinappia
Mustapippuria

Poista savukalasta ruodot ja hienonna tasaiseksi. Raasta kuorittu omena. Yhdistä kaikki aineet tasaiseksi massaksi. Mausta mustapippurilla.

Lohi-äyriäistartar ohraletulla

16 pikkuannosta, 25 + 30 + 15 min

Tartar
300 g tuoretta lohta (ostamme aina raaat kalat hallista tai varmistamme tarkkaan pyyntipäivän, kalasta muuten näkee tuoreuden hyvin: Tuorekala kiiltää ja tuoksuu raikkaalle, vanha kala näyttää samealta. Tiskillä pyydämme aina ottamaan kalan nahan valmiiksi pois)
200 g pakasteäyriäissekoitusta
2 kypsää avokadoa
2 salottisipulia
3 rkl tuoreen sitruunanmehua
1,5 rkl soijakastiketta
1,5 tl tuoretta inkivääriraastetta
3 tl kalakastiketta
2 tl seesamiöljyä

Ohraletut
2,5 dl maitoa
0,5 dl maustamatonta jugurttia
1 tl hunajaa
1 dl ohrajauhoja
1 dl venhäjauhoja
1 kananmuna
Suolaa ja voita

Leikkaa ruodoton ja nahaton lohi pieniksi (n. 0,5 cm*0,5 cm) kuutioiksi. Silppua äyräiskoitus. Halkaise ja kuori avokado. Pilko avokado tähän tartar-salsahässäkkään vielä alla olevaa avokadovinkkiä "kuoripilkkomistakin" pienemmiksi paloiksi. Silppua salottisipuli pienen pieneksi hakkelukseksi.

Lisää kaikki raaka-aineet lohikuutioiden sekaan. Yhdistä sitruunamehu ja muut aineet keskenään ja sekoita seos kala-äyriäis-sipuliseokseen.

Avokadovinkki! Kiven saa helposti pois heilauttamalla terävän veitsen kiveen kiinni ja kääntämällä veistä.
Avokadovinkki2! Avokadon saa helpoiten kuutioitua suoraan kuoressa viiltämällä veitsellä avokadoon halutunkokoinen ristikko ja kaapimalla avokadon palat lusikalla kuoresta pois.

Ohraletut

Sekoita keskenään maito, jugurtti ja hunaja. Siirrä puolet edellätehdystä nesteseoksesta toiseen kulhoon. Lisää toisen kulhon sekaan keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Kaada loppu nesteseos joukkoon.

Anna kohota 30 min ja paista keskilämmöllä kullanvärisiä pikkulettuja joko lettupannulla tai sitten normaalilla paistinpannulla pienikokoisia (n. 10 cm halkaisijaltaan) letukoita.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Tomaatti-linssikeitto

Nimi saa varmaan jo puolet yleisöstä pyörittämään silmiään. Minä kuitenkin rakastan tomaattikeittoa, linssit tuovat siihen ruokaisuutta. Tämä kuuluu sarjaan supernopea.


Kermainen tomaatti-linssikeitto

4-6:lle, 15 min

1-2 sipulia
2 valkosipulia
3 prk luomu kaltattuja kokonaisia tomaatteja (esim. Rainbow)
500 g (2 pkt) vamiita punaisia linssejä (Go Green)
1 kasvisliemikuutio
2 dl vettä
1-2 dl ruokakermaa

1 tl paahdettua paprikamaustetta
2 tl paprikamaustetta
1 tl kurkumaa
mustapippuria
chilirouhetta

SILPPUA sipuli ja valkosipuli pieneksi. Kuullota keskilämmöllä kattilan pohjalla. Lisää kaltatut tomaatit. Säästä yksi purkeista. Riko tomaatit esim. paistinlastalla kattilassa. Murenna liemikuutio joukkoon ja odota että keitto alkaa porisemaan. Pilko tomaatteja vieläkin pienemmäksi tässä vaiheessa.

KUUMENNA vesi kiehuvaksi vedenkeittimessä ja kaada säilytettyyn tomaattipurkkiin (saat näin tyhjennettyä kaiken tomaatin purkista). Hämmentele joukkoon. Lisää kerma ja mausteet ja anna porista. Maista ja lisää mausteita jos tarpeen.


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Superherkku omenapiirakka

Syksyn pimeneviä kynttiläiltoja odotellessa, tee jonkun ihanan padan jälkkäriksi tätä kuohkeaa ja pehmeää piirakkaa. Resepti on muunnelma erään Antin todellisen herkkupeppukaverin (vai miksikä herkkumaakarimiehiä oikein kutsutaankaan?) piirasreseptistä. Tuplaa taikinamäärä jos teet pellillsen.



Omenapiirakka


150 g voita
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 kirpeää omenaa (Granny smith tai valkoinen kuulas)

VAAHDOTA voi ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää jauhot hiljalleen taikinaan.
OTA SIVUUN desi taikinaa päälle laitettavaksi.
LISÄÄ taikinaan muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita kunnolla. Huomaa, että taikinan on tarkoitus jäädä melko löysäksi. Taputtele taikina leivinpaperilla vuorattuun piirasvuokaan, voit jauhota sormesi jos taikina ei irtoa helposti käsistä.
KUORI ja viipaloi tai kuutioi omenat. Levitä tasaisesti piirakkapohjan päälle ja ripottele kanelia ja sokeria sekä säästetty taikina hela hoidon päälle.
LAITA uuniin ja paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia keskitasolla.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Oranssi sosekeitto uunijuureksista

Oranssin keiton samettinen maku tulee, uskokaa tai älkää, nauriista. Uunissa paahtaminen vie siitä kaiken kitkeryyden ja mielestäni maku on aika lähellä huomattamasti kalliimpaa juureskaveriaan palsternakkaa.

Meillä keitto valmistui maanantain päivälliseksi siten, että sunnuntaina kärtsättiin juurekset uunissa ja maanantaina napattiin jääkaapista hellalle ja edettiin siitä ohjeen mukaan. Ruoka oli pöydässä 15 minuutissa. Sama konsti pätee myös juhliin, jos haluat vähentää itse h-illan tekemisiä. Huomaa, että annos on kohtuullisen iso. Meille riittää tästä kahdelle iltaruualle leivän kera.


Valkoinen sosekeitto 8 hlö

30-50 min

1,2 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
1 prk ruokakermaa
4 naurista
2-3 porkkanaa
1 pieni bataatti
4 rosamundaa
2-3 sipulia
3 valkosipulia

1 dl oliiviöljyä/rypsiöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
timjamia tai/ja rosmariinia

  1. Pilko kasvikset jokseenkin samansuuruisiksi ronskeiksi paloiksi. Sipuli neljään veneeseen ja valkosipulit puoliksi.
  2. Sekoita isossa kulhossa öljy/t, sormisuola, pippuri ja 1-2 tl timjamia ja/tai rosmariinia keskenään. Lisää pilkotut kasvikset joukkoon ja sekoita öljyseos jokapuolelle. Kippaa öljytyt kasvikset riittävän isoon uunivuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Paahda uunissa 250 asteessa ylätasolla 30-40 min kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja saaneet vähän väriä pintaan.
  3. Siirrä uunikasvikset kattilaan. Kuumenna vesi vedenkeittimessä (kahdessa erässä) ja sekoita liemikuutio/t joukkoon. Kaada kattilaan kasvisten päälle ja kiehauta.
  4. Ota kattila pois levyltä, soseuta, lisää kerma sekä suolaa ja pippuria maun mukaan (minä en juurikaan lisäillyt koska kasvisliemestä tuli suolaa melko hyvin ja kasvisten maku tuli kivasti esille jo näin). Kiehauta kerman kanssa. Tarjoile.
Huomaa, että perussosekeiton reseptin ja variaatioideoita löydät tästä ja kuvastakin löytyvän taivallisen sämpyläreseptin tästä.

Ja sain kommenttia, että "tuntemattomat" ei pysty kommentoimaan, löysin asetuksista kohdan, jonka kautta nyt pystyy. Kommentoikaa ja ideoikaa reseptejä ihmeessä. Ja kysykää, yritän vastata tai konsultoida taloutemme "juhlakokkia".

Perusohje: Kasvissosekeitto

Kasvissosekeittoa tehdään meillä jos ei nyt joka viikko niin melkein joka toinen viikko. Nopea ja helppo, sitä voi keittää kerralla paljon ja pakastaa ja siihen voi heittää jääkaapin juureskätköt sulaan sopuun. Kuvassa uunissa paahdetuista juureksista tehty keitto.


Kasvissosekeitto 4:lle

30 min

1 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
1 rkl öljyä (halutessa 1 tl voita)
1-2 sipulia
1 -2 valkosipulia
800 g kauden kasviksia 
2 perunaa
2 dl ruokakermaa (tai kuohukermaa tai soijakermaa tai kookosmaitoa)
Suolaa
Pippuria
Yrttejä
  1. Silppua sipuli ronskisti. Viipaloi valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Pilko kasvikset reiluiksi (n. 3 cm halkaisija) paloiksi.
  2. Lorauta öljyä kattilan pohjalle. Kuullota sipulit ja valkosipuli kattilassa keskilämmöllä. Lisää kasvikset ja peruna ja ruskista hiukan kattilassa.
  3. Sekoita kasvisliemikuutio vedenkeittimessä lämmitettyyn veteen. Kaada kasvisliemi kattilaan. Lisää lientä siten, että kaikki kasvikset peittyvät. Keitä kannen alla 15-20 min. Ohitusreitti: Voit myös tehdä ensin kasvisliemen kattilassa ja heittää kaikki sipulit ja kasvikset kiehuvaan liemeen.
  4. Kokeile, että kasvikset ovat kypsiä. Lisää kerma tai vastaava sekä mausteet. Anna kiehahtaa. Maista ja lisää mausteita maun mukaan. 

Hyviä sosekeittoja:

  • Sekoitus kaapin juureksia, mausteeksi timjamia tai rosmariinia tai provencalea
  • Maa-artisokka, mausteeksi valkopippuria ja muskottipähkinää
  • Bataatti, toimii hyvin kookosmaidon ja chilin kanssa 
  • Purjo-peruna
  • Palsternakka, valkopippuria, muskottipähkinää ja kuohukermaa
  • Punajuuri, päälle vuohenjuustoa

Hifistelyt:

  • Uunissa paahdetut kasvikset - keittämisen sijaan paahda 30 min öljyttyjä ja suolattuja kasviksia 250 asteessa uunin yläosassa.
  • Kerman sijasta kookosmaitoa - tällöin mausteiksi sopii chili ja/tai inkivääri
  • Vaahdotettu keitto - käytä kuohukermaa ja vaahdota keitto tehosekoittimella.

Päälle:

  • Katkarapuja ja smetanaa
  • Vuohenjuustoa ja kymäsavustettua poroa kuutioina

Pikalinja:

Säästä 15 min ja osta kaupasta valmista esim. bataattisosetta ja käytä sitä tuoreiden kasvisten keittämisen sijaan.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Isän huippuhelpot ja sairaan hyvät sämpylät

Jos jostain saamme aina kiitosta ja reseptipyyntöjä, se on isäni aikanaan Annan keittökirjasta nappaamasta sämpyläreseptistä. Isäni on leiponut mökki aamuisin kohta kaksikymmentä vuotta näitä sämpylöitä moninaisin muunnoksin ja onkin variaatioissaan aika haka.



Isän sämpylät

10 (taikina) +30 (kohottaminen) + 10 (leivonta) + 20 (paisto) min

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maitoa
1/2 pakettia kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
12 1/2 dl jauhoja (pääosin vehnä, mutta sekaan kannattaa laittaa rouheampiakin jauhoja, leseitä, pähkinän palasia tai kuivattuja hedelmiä) + jauhoja leipomiseen

  1. Vesi ja maito sekoitetaan ja lämmitetään 42 asteiseksi kuivahiivalle, 37 riittää tuorehiivalle (käytännössä 42-asteinen tuntuu vähän kuumalta sormella kokeiltaessa). Itse teen usein karusti niin, että keitän vedenkeittimellä 80 asteen lämpöistä vettä ja sekoitan siihen kylmän maidon.
  2. Kaada hiiva monitoimikoneeseen, lisää suola ja hunaja.
  3. Sekoita ensin n. 1  dl lämmintä vesi-maitoseosta hiivan joukkoon. Hämmentele hetki vaikka haarukalla tai puuhaarukalla siten, että kuivahiiva sekoittuu tasaisesti nesteeseen. Lisää loppu neste.
  4. Lisää jauhot sekoittaen. Taikinan olisi hyvä olla löysähköä. Ripottele päälle reilusti jauhoja ja laita kohoamaan lämpimaan paikkaan leivontaliinan alle. Anna kohota 30 min.
  5. Levitä paljon jauhoja leipomisalustalle ja kaada kohonnut taikina siihen. Käärittele kevyesti siitä vapaamuotoinen pötkylä, jonka sitten paloittelet viistosti ja rennosti kolmion muotoisiin palasiin, jotka lätkäiset pellille. Käytä jauhoja rutkasti. Paista sämpylät heti 250 asteisessa uunissa, kuitenkin pelti kerrallaan n. 20 min. Voit myös pyöritellä taikinasta patonkeja. Tällöin jaa taikina neljään yhtä suureen osaan, tee jokaisesta oma pötkönsä, kierrä pötköt sikkuralle kääntämällä molemmista päistä eri suuntiin.




Laita kulhollinen vettä
uunin pohjalle, jolloin 
sämpölöiden kuoresta
tulee rapsakampi.

torstai 29. elokuuta 2013

Pikaruuaksi tortellineja

Pinaattiletut on varmaan jokaisen äidin pelastus: ruoka menee alas ilman houkuttelua ja aikaa menee muutama minuutti. Tuunatut valmistortellinit on meillä se toinen varma valinta. Tänään meillä vietettiin yh-iltaa: tehtiin ruoka nopeasti, leikittiin legoilla ja leivottiin mustikkapullaa.


Tuunatut tortellinit 2-4:lle

15 min

2 pkt valmiita tuoretortellineja
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
4 siivua pekonia
1 kanaliemikuutio
1 prk kermaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi voi laittaa tuoretta persiljaa, aurinkokuivattuja tomaatteja tai vuohenjuustoa.

  1. Pilko pekoni noin sentin levyisiin palasiin. Silppua sipuli ja valkosipuli.
  2. Laita pastavesi kiehumaan, lisää siihen 1/2 kanaliemikuutiosta ja laita tortellinit kiehumaan,
  3. Paista pekonia hetki kuumalla pannulla siten että se alkaa vähän ruskistua. Laske lämpötilaa hiukan ja kuullota sipulit pannulla. Jos laitat aurinkokuivattuja tomaatteja, pilko ne ja lisää joukkoon nyt.
  4. Kaada kerma pannulle, lisää 1/4 osa liemikuutiosta ja anna porista hetki. Maista. Lisää suolaa jos haluat.
  5. Nosta reikäkauhalla tortellinit kastikkeen sekaan. Pyöräytä siten, että kastike sekoittuu. Lisää persilja ja vuohenjuusto. Rouhi päälle mustapippuria.


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Metsäsieni-pekoni pasta

Sieniä on vielä ainakin meidän lähimetsissä tosi nihkeästi. Tuleeko niitä - mene ja tiedä - mutta suppiksen alkuja näkyi meidän vakiopaikalla olevan ja ynnäten viime viikkojen Etelä-Suomen kostean ilmanalan niin ehkä ne sieltä vielä nousevat. Antti saalisti sieniä ja minä rohmusin viimeisiä mustikoita. Saatiin sieniä sen verran, että pastakastikkeeseen riitti ainesosia: Kanttarelleja, suppilovahveroita, herkkutatteja ja joku hapero.



Metsäsieni-pekoni pasta

30 min

0,5 - 1 l metsäsieniä
4 siivua pekonia
sipuli
1 dl calvadosta tai valkoviiniä
2 dl ruokakermaa (15%)
400g Barillan no. 5 spagettia
Tuoretta persiljaa
Suolaa
Mustapippuria
  1. Putsaa, leikkaa tyvet ja pilko sienet reiluiksi mutta melko samankokoisiksi paloiksi. Herkkutatti kannattaa viipaloida kuten yläkuvassa (ovat kauniita näin). Paista sienistä vedet pois kuivalla (älä siis lisää öljyä) pannulla. Kaada ylimääräinen vesi pois. Laita pastavesi tässä kohtaa kiehumaan.
  2. Kun sienistä ei enää höyryä nestettä pois, lisää pilkottu sipuli ja viipaloitu pekoni. Paista hetki.
  3. Kaada calvados tai valkoviini pannulle ja kiehauta. Laita pasta veteen keittymään.

4. Lisää kerma, suola ja mustapippuri, anna porista hiljalleen kuplien liedellä muutama minuutti. Maista.


5. Nosta pasta pihdeillä pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita.




tiistai 27. elokuuta 2013

Helppo ja suussa sulava focaccia

Jenninkaisen toiveesta tässä isäni yhden leivontabravuurin resepti. Focaccia käy keiton lisukkeeksi, alkupalaksi, pastan sivuun ja erityisesti bileisiin. Tämä on kaiken lisäksi helppo resepti ja saat kehuja varmasti. Olennaista on korkeaproteiiniset jauhot ja vaivaaminen ilman suolaa.

Meillä oli mökillä käytössä focaccia-vuoka, joka oli kooltaan n. 30*40 cm.



Focaccia
yksi satsi

4 dl vettä
20 g tuorehiivaa
3 rkl oliiviöljyä
7 dl karkeaa vehnäjauhoa
1,5 dl  durum-jauhoa
1 tl sokeria
1 tl merisuolaa

Päälle esim.
keitettyä perunaa
punasipulia
aurinkokuivattuja tomaatteja
artisokan sydämiä
kalamata oliiveja
timjamia
rosmariinia
AINA sormisuolaa ja oliiviöljyä

  1. Mittaa kaikki raaka-aineet paitsi suola monitoimikoneeseen. Vaivaa 10 minuuttia.
  2. Lisää suola. Vaivaa vielä 5 min. Kohota tunti leivontaliinan alla.
  3. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Asettele öljyllä sivelty leivinpaperi vuokaan ja levitä taikina siihen.
  4. Työnnä ronskisti siivutetut/paloitellut päällysteet taikinaan siten että ne jäävät puolittain taikinan sisään ja puolittain ulos. Sivele öljyä reilusti focaccian päälle, ripottele sormisuolaa ja yrttejä päälle.
  5. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen ja laita vuoka 25 minuutiksi paistumaan uunin keskiosaan. Anna valmiin focacciannlevätä hetki liinan alla ennen tarjoilua. 



sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tabulleh - helppo ja raikas lisuke

Viikonloppuna mökille oli tulossa vieraaksi kahdeksan aikuisen ja seitsemän lapsen kööri. Arjen aloituksesta suorastaan tokkuraisena en jaksanut ennen perjantai iltaa pohdiskella lauantain tarjottavia (Enkä siis muistanut aktiivisesti kuvatakaan ruokia enkä pakahduttavan suloisia lapsia painelemassa jonossa kuopalta toiselle). 

Joka tapauksessa perjantaina päädyttiin muutamaan salaattiin ja grilliherkkuihin. Toinen salaateista oli Matka+ruoka -lehdestä poimittu helppo salaatti nimeltään Tabulleh. Mauissa puhdasta lähi-itää: Sitruunaa, persiljaa ja minttua. Ei välttämättä lasten lemppari, mutta aikuisille upposi. Tehdään ehdottomasti itse toiste.

Suosittelen tätä esim. uunissakin tulevien katkarapuvartaiden tai sitruunamarinoidun kanan kanssa.


Tabulleh 

15 + 30 min

150g bulguria
6 kypsää tomaattia
1 sipuli
1 nippu persiljaa
1 nippu minttua
3 rkl oliiviöljyä
1/2 dl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria


  1. Kiehauta 3 dl vesi, johon lisäät teelusikallisen suolaa ja lorauksen öljyä. Lisää bulguria 3 dl ja anna turvota 25 min kannen alla.
  2. Pilko tomaatit ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Silppua yrtit.
  3. Sekoita kaikki ainekset bulgurin sekaan ja laita jääkaappiin ainakin hetkeksi maustumaan. Voi siis hyvin maustua kauemminkin kuin 30 min, seuraavaan päivään en kuitenkaan jättäisi vieraille tarjottavaksi. Säilyy kyllä ihan freesinä eikä mene vetiseksi.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nopea pelmenikeitto

Tämä ruoka on nopea, terveellinen ja hyvä. Bongasin vanhasta Glorian ruoka -lehdestä ja näkyy löytyvän netistä täältä. Aikaa meni todella lähemmäs 20 minuuttia valmiista pakastepelmeneistä.


Tarvitset

1 l vettä
1 lihaliemikuutio
3 porkkanaa
1 sipuli
150 g kiinankaalia
1 pss pakastepelmeneitä
1 tl savustettua paprikamaustetta
Tuoretta persiljaa

  1. Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja sekoita lihaliemikuutio veteen kattilassa.
  2. Viipaloi porkkanat ja silppua kaali. Puolita sipuli ja suikaloi se.
  3. Laita porkkanat ja sipulit lihaliemeen ja anna kiehua noin 5 min. Lisää pelmenit ja jatka keittämistä noin 5 min. Kypsät pelmenit nousevat keiton pinnalle. Lisää kiinankaalit ja paprikajauhe. Sekoita ja kiehauta.
  4. Lisää persilja.

tiistai 20. elokuuta 2013

Jättikatkarapupasta


Taas näitä meidän perheen perusreseptejä vähän aivokuolleeseen mutta herkulliseen iltaan. Tämä jättikatkarapupasta on hyvää ja helppoa ja mielestäni vielä kohtuuhintaista valmistaa. Tähän ingressiin pitää vielä nostaa arkemme ehdoton merkkiuskollisuus: Barillan no. 5 spagetti, joka on ehdottomasti peruskaupan parasta.

Jättikatkarapupasta

4:lle, n. 30 min

1-2 pkt pakastettuja jättikatkaravun pyrstöjä (kuorittuja, jos et halua ähkiä 30 minuuttia lisää) tai ihan tavallisia isoja rapuja
300g spagettia (Barilla no. 5)
1-2 valkosipulin kynttä
1 dl valkoviiniä
50 g voita
3-4 kirsikkatomaattia (tai kaltattuja tomaatteja purkista)

Oliiviöljyä paistamiseen
Chilirouhetta
Suolaa ja pippuria myllystä
Persiljaa ja parmesaania päälle 
  1. Varmista että katkaravut ovat sulia. Nopea kikka sulattaa pakasteravut on laittaa ne 30 min likoamaan viileään (huom. ei lämpimään) veteen.
  2. Laita pastavesi kiehumaan (lisää suola, merisuola toimii hyvin). Laita spagetti keittymään kattilaan 8 minuutiksi.
  3. Laita pannu kuumenemaan ja lisää öljy. Silppua valkosipuli ja halkaise tomaatit. Kuullota valkosipuli nopeasti pannulla. Valkosipulia ei saa ruskistaa. Lisää chilirouhe ja tomaatit.
  4. Lisää valkoviini ja keitä kasaan. Lisää voi
  5. Kun spagetti on valmista,  nostele spagetti pihdeillä pannulle "kastikkeen" päälle. Näin säilytät kaikissa pasta-aterioissa pastan koostumuksen ja maun kohdillaan. Toimii mielestämme oikeasti.
  6. Lisää katkaravut ja mausta mausta suolalla, pippurilla ja tuoreella persiljalla (myös basilika käy hyvin). Jos pastassa ei ole mielestäsi nestettä tarpeeksi, voit lisätä muutaman lusikallisen spagetin keitinvettä pannulle.

Tästä on tehty monta versiota ja alla kuva kuorellisilla ravuilla ja kaltatuilla purkkitomaatteilla tehdystä versiosta. Tällöin lisäät valkosipulin jälkeen pilkottujen tomaattien sijaan purkkitomaatit ja pilkot niitä pannulla hiukan. Keittele kasaan. Tykätään välillä isommille porukoille tarjoilla pastat kulhoista.

 

lauantai 17. elokuuta 2013

Perinteistä ja vähän erilaista pizzatäyttettä

Kuten tuossa aiemmassa pizzapohjapostauksessani totesin, meillä on aina välillä pizzaperjantai. Olemme kokeilleet erilaisia makuyhdistelmiä ja tässä niistä muutama teidän inspiraatioksenne. Italialaisen ihana perunapizza on muuten kokeilematta. Ehkä siitä joskus myöhemmin.

Jumalaisen ohuen pizzapohjan ja ihanan tomaattikastikkeen reseptit löydät täältä. Ja hei jos illanistujaisissa värkkäätte pizzaa, niin hyvä jälkkäri on helppo tiramisu.

Parmankinkku-rucola pizza

 


2-4 rkl tomaattikastiketta
1-2 herkkusientä
Kourallinen mozzarella/Emmental sekoitusta
3-4 siivua parmankinkkua
kourallinen rucolaa

1. Kippaa tomaattikastiketta pizzan keskelle ja levitä siitä pyörivin liikkein lusikalla reunoja kohti.
2. Lisää herkkusienet.
3. Lisää juustoseos. Pilko tai revi mozzarella pieneksi kuutioksi/riekaleeksi, raasta emmentalia ja sekoita ihan vaan kuivana lautasella. 4 isoon pizzaan 2 mozzarellapalloa ja 200g emmentalia.
4. Paista pizza 250 asteessa n. 10 min.
5. Lisää vasta uunista tulon jälkeen parmankinkku ja rucola.

Valkoinen ricotta-gorgonzola pizza

 


Valkosipulia
1 prk ricottaa
200 g Gorgonzolaa
Mustapippuria
Pinjansiemeniä

1. Kuullota pinajansiemenet pannulla
2. Siivuta valkosipuli ja levitä pizzapohjalle
3. Sivele ricottaa reilusti
4. Murra gorgonzolaa makusi mukaan
5. Rouhi mustapippuria päälle makusi mukaan.

Paista n. 10 min 250 asteessa.

Usein pöydässämme on myös nähty punajuuri-vuohenjuusto-pinjansiemen pizzaa, jossa punajuuri siivutetaan juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Kaiken alle tomaattikastiketta ja juustosotkua ja kaikki uuniin. Nam.

Eiliset pizzat maistuu myös pikkusieniretkeläisille metsässä ihan kylmiltään.



Ohuen ohut pizzapohja

Pitkän viikon säädön jälkeen ei jaksa tsemppailla kovasti. Ehkä lasillinen viiniä ja jotain kivaa mutta ei ajatuksia vaativaa ruokaa. Eilen meillä oli pizzaperjantai. Välillä on sushiperjantai ja toisinaan taas pihviperjantai.


Antti on vienyt pizzailun tapansa mukaan melko syvällisiin sfääreihin. Ei se monimutkaista ole, mutta meidän pizza on kotonakin pyöreä ja ohuen ohut. Aiemmin pohja tehtiin Jamie Oliverin reseptillä, nyt mennään vähempi hiivaisella sovelluksella. Toinen avain meidän makuiseen kotipizzaan on pizzakivi. Oikeastaan koko pizzainnostuksemme alkoi kun pari vuotta takaperin saimme joululahjaksi kaksi pizzakiveä, joista toinen kyllä sitten palautettiin. Suosittelen lämpimästi vaikka kivi onkin painava turhake, mutta eikös niillä turhakkeilla elämästä tehdäkin vähän mukavampaa?

Aikatauluttamisesta sen verran, että aloita taikinalla. Kun se kohoaa, laita tomaattikastike keittymään ja pilko täytteet.

Kertokaahan onnistuiko tällä reseptillä ohuen ohuet pizzat kotona teilläkin?

Pizzapohjan ohje 

4 pyöreään pizzaan, 15 + 45 min

8 dl hienoja vehnäjauhoja (yleensä meillä on Durum-vehnäjauhoja, eilen käytössä oli Italian tuliaisena hienon hienoja tuplanolla vehnäjauhoja)
3,5 dl lämmintä vettä
2-3 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 rkl oliiviöljyä

1. Sekoita jauhot, hiiva ja suola.
2. Neste ja oliiviöljy päälle.
3. Vaivaa 10 minuuttia yleiskoneella taikinakoukulla. Olennaista on, että taikinasta tulee kimmoisaa ja se irtoaa yleiskoneen reunoilta. Jos näin ei ole, lisää jauhoja.
4. Anna kohota 30-45 min huoneenlämmössä.

5. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Jos löytyy, laita pizzakivi kuumenemaan uuniin (jos ette omista kiveä, niin laita pelti kuumenemaan uuniin ennakkoon ja siirrä pohja paistumaan leivinpaperin päällä).
6. Kauli pizzat ohuiksi pyöreiksi leivinpaperille, jolla ne on helppo siirtää uuniin pizzakivelle tai uunissa kuumenneelle pellille.

Tomaattikastike

4 hlö, 5 + 30 min

Kunnon loraus oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 prk kuorittuja kokonaisia tomaatteja purkista
Suolaa
Basilikaa
Mustapippuria

1. Kunnon loraus oliiviöljyä kattilan pohjalle (käytämme itse 1 l kattilaa)
2. Silppua valkosipulit pieniksi ja kuullota hetki varovaisesti kellastuttamatta niitä.
3. Kaada tomaattipurkki kattilaan ja pilko kauhalla tai lastalla tomaatteja hiukan pienemmiksi.
4. Anna porista hiljalleen 30 min.
5. Mausta suolalla, mustapippurilla ja basilikalla.

Huomaa, että me käytämme tomaattikastikettä melko ohuelti pizzoissa, joten jos tykkäät tomaattisesta pizzasta, tee täyte tuplana.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Arjen klassikko: Siskonmakkarakeitto

Meidän perheessä kaikille maistuu sissis, joka pelastaa kun aikaa ei ole liiaksi ja kaupassa ei keksi mitä tekisi. Lisäksi työssäkäyvinä vanhempina rakastamme ruokia, jotka voi pakastaa helposti. Tämä edustaa muutenkin sitä linjaa, joka keittiössämme vallitsee arkena: pääosin itsetehtyä, kohtuunopeaa, kaikille samaa, kohtuuhintaista ruokaa.



Siskonmakkarakeitossa olennaista on makkaran valinta ja liemi. Parasta siskonmakkaraa saa Hakaniemen hallin Roinisilta (josta emme sitä arkena kylläkään ikinä saa aikaiseksi noudettua vaikka tuossa naapurissa onkin). Heidän suosituksestaan kaupan hyllyltä noukimme nykyään aina Korpelan makkaraa. Lihaliemeksi usein käytetään ihan perusliemikuutiota, välillä Antti on keitellyt oman lihaliemen pakastimeen, jota hakataan sitten tähän tarkoitukseen. Näppärä välimuoto on ostaa Vian valmisliemipaketti ja pakastaa sitä kuutiossa ja heittää muutama liemen kuin liemen sekaan antamaan aidompaa makua.

Siskonmakkarakeitto 4:lle 

n. 30 min

1 pieni sipuli
1 paketti keittojuureksia
5 kiinteää perunaa
rypsiöljyä ja voita kuullottamiseen
1 paketti siskonmakkaraa
1 kynsi valkosipulia
1 ltr vettä
1 lihaliemikuutio tai pakastettua lihalientä

Pesto antaa kivan silauksen keittoon, jos sitä sattuu kaapissa olemaan. Oheen sopii myös hyvin Annan maailman helpoimmat ja parhaat sämpylät, jos into piukassa on kokkaamassa.

1. Silppua sipuli ja valkosipuli melko pieneksi. Kuori ja leikkaa kasvikset. Kasvikset kannattaa pilkkoa aina suhteessa niiden valmistumisaikaan eli perunat isoimmiksi esim. 4 osaan, porkkana ja lanttu pieniksi kuutioiksi.



2. Laita rypsiöljy ja nokare voita kattilan pohjalle ja anna voin kiehahtaa. Tällä välin laita 1 l vettä vedenkeittimeen kiehumaan. Kun voi on kiehahtanut kattilassa, kuullotta ensin hetki sipuleita, ja lisää sitten muut kasvikset saamaan hiukan väriä.


3. Sekoita lihaliemi kiehuneeseen veteen ja kaada ruskistettujen kasvisten päälle. Anna kiehua 15 min.

Kiireessä heitä kaikki kasvikset kattilaan, kaada lihaliemi päälle ja keitä 15 min.

4. Lisää siskonmakkarat. Keitä hetkonen.



5. Mausta esim. basilikalla, timjamilla, paprikalla tai chilillä.

Itse teemme yleensä tupla-annoksen ja pakastamme seuraavan maanantain iloksi tai vklo-lounaaksi toisen setin.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/10320035/?claim=afxv4nazuym">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>