sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Täytetyt pinaattiletut

Pinaattiletut on ollut valmisruokien kärkikastia jo omassa lapsuudessani ja meidänkin tapit vetää niitä ihan suu väärällään, jos kiire iskee päälle. Ollaan nyt jo muutamia kertoja tehty omia pinaattilettuja syötäväksi ja pakkaseen seuraavalle kierrokselle.

Tällä kertaa söimme lettuja katkaraputäytteellä, mutta menee alas ilman mitään tai sitten esim. alkuperäisen ohjeen mukaan parmesaanilastuilla höystettynä. Pakastan muuten nämä isot letut rullalle käärittynä, helpompi irroittaa uudelleen lämmittämistä varten.

Ohjeen olemme bonganneet yhdestä arjessa toimivien reseptien suosikkikirjastamme Safkaa (joka tunnetaan myös tai ennen kaikkea blogina). Omiin lettuihimme olemme laittaneet aina vain puolet ohjeen tuoreen pinaatin määrästä, joka on mielestäni melkoinen. Jos jollain sattuu olemaan kirjanen niin hyviä reseptejä ovat olleet myös lindströmin pihvit ja avokadopasta - erityisen huippu on lohi-wasabisalaatti. Uusi kirjakin näyttää olevan heillä tekosissa.

Letuistamme on noin yleensäkin alkanut tulla herkullisia De Buyerin hiiliteräspannulla. Suosittelen.


Pinaattiletut

10+30+10 min, 6 hlö

200-250g tuoretta pinaattia
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
2-3 rkl voisulaa
(ohjeessa 0,5 dl ruohosipulia, varmasti toimii, mutta me emme ole lisänneet eli ilmankin pärjää)
(Lisäsin itse myös kaapista löyteneet herkkusienet n. 6 kpl taikinan joukkoon)

Huuhtele pinaatti siivilässä juoksevan kuuman veden alla n. 1 min. Juoksuta heti perään kylmää vettä, jotta pinaatti ei kypsy yhtään enempää. Paina ylimääräinen vesi pois ja silppua pinaatti.


Sekoita kananmunat ja maito vispilällä, lisää jauhot ja hienonnettu pinaatti (ja ruohosipuli tai sienet). Lisää suola, pippuri ja ripaus muskottipähkinää.

Surruuta sauvasekoittimella taikina sileäksi. Anna turvota noin puoli tuntia ennen paistamista. Lisää taikinaan ennen paistamista voisula.

Paista letut kuumalla pannulla voi-rypsiöljysekoituksessa kullanruskeiksi.


Täyte
1 pss isoja katkarapuja
1 prk kermaviiliä
sormisuolaa
0,5 tl valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
ruohosipulia

Halutessaan myös vuohenjuusto toimii tässä.

Tee täyte lettutaikinan turvotessa. Sekoita täytteen aineet yksinkertaisesti keskenään. Vinkkinä nopea konsti katkarapujen sulattamiseen on laittaa katkaravut pussissa likoamaan 30 minuutiksi kylmään veteen.


4 kommenttia:

  1. Hyvä vinkki lisätä herkkusienet taikinaan- aina joutuu miettimään minne ne piilottaisi että uppoaa lapsillekin :)

    VastaaPoista
  2. Joo. Meillä vanhempi ilmoittaa että sienet ovat herkkua mutta massuun asti ne ei ilman jekkuja päädy :)

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, meidän suosikit tuosta kirjasta ovat juurikin samat kuin teillä. Varsinkin lohi-wasabi-salaatti on herkkua. Itse olen tehnyt pinaattiletut pakasteesta, kun ekalla kerralla ei ollut tuoreita saatavilla. Hyvin toimii. Olen laittanut aina ruohosipulia mukaan, mutta epäilemättä voi jättää poiskin. Meillä pinaattilettujen kaverina usein salaatti ja raejuusto. //R

    VastaaPoista