Tykkään leipoa kakkuja ja olen siinä myös ihan hyvä. Tätä tehdessä eteeni tuli kuitenkin muutama haasteellisempi yllätys. Sairaan hyvää tämä on, mutta kyllä se lehden kuvassa näytti tyystin erilaiselle ja itku meinasi päästä kyseistä synttärikakkua väsätessä. Sanon silti, että leipokaa ja kokeilkaa. Smetanan ja suklaan liitto toimii. Maku on muutenkin huomattavasti hienostuneempi kuin monissa nykysuosioissa olevissa juustokakkuversioissa.
Suklaacharlotta
12 hlö, 1 +2 h
Kääretorttu
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
2 munaa
0,75 dl sokeria
1 prk smetanaa
2 rkl tomusokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
Vadelmahilloa
Suklaamousse
300g tummaa suklaata
75 g sokeria
5 keltuaista
2 liivatetta
4,5 dl kuohukermaa
1,5 rkl smetanaa (säästä ylemmästä purkista)
Kääretorttu
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet joukkoon varovasti nostellen. (Eka moka tuli varmasti tässä kohtaa. Lapset jaloissa kolauttelin ja sekoittelin varmaan liian ronskisti kuivat aineet, koska uunissa paistuessa torttupohja ei kohonnut kaikilta osin. Eli varovasti.) Levitä taikina kevyesti öljytylle leivinpaperille ja paista 225-asteessa 6-8 min.
Levitä toinen leivinpaperi pöydälle ja ripottele siihen sokeria. Kaada paistunut torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota uunissa ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä hetki. Vaahdota smetana tomusokerin ja sitruunankuoren kanssa.
Leikkaa kääretorttu pohja pitkittäin kahtia. Levitä toiselle puolelle vadelmahilloa ja toiselle smetanakreemiä (joka oli muuten ihan sairaan hyvää). Kääri molemmat pikkurullat. Anna jähmettyä hetki kylmässä.
Vuoraa 24 sentin kakkuvuoka kelmulla. (Toinen moka: Meillä oli vain 28 halkaisijakakkuvuoka ja kas, kääretorttua ei riittänyt ihan kaikkialle). Viipaloi kääretorttu sentin paksuisiksi (ei 1,5 cm:n koska muuten kääretorttu ei riitä kaikkialle). Vuoraa kelmuttu kakkuvuoka tortun palasilla.
Mousse
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita sokeri ja keltuaiset keskenään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kypsennä vesihauteessa 82-asteiseksi (joopa joo. En todella ollut lukenut ohjetta etukäteen tähän asti, joten pikkaisen sitten mietin, että mitä hitsiä. Eikun paistinmittari munaseokseen ja keittelemään. Munahan keittyy jos sen keittää liian kuumaksi, joten ne lähtisi ilman mittaria yrittämään.)
Ota kulho pois hauteesta ja sekoita liotettu liivate. Siivilöi sulatetun suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma. Nostele ensin smetana ja sitten vaahdotettu kerma muna-sokeri-suklaa-seokseen.
Kaada suklaamousse kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kahdeksi tunniksi. Huomioksi, puolitoistakertaistin moussen määrät, jotta sitä tulisi vähän kuvaa ruhtinaallisemmin kakun päälle.
Pannaanpa tämä suklaaherkku tilaukseen, kun seuraavaksi juhlitaan!
VastaaPoistaKokeilin eilen tämän ohjeen, maku tosiaan on hyvä, mutta se ulkonäkö kyllä petti minut eli ei tullut kaunis. Tarvittaisiinkohan esim. toinen liivate hyytelöön?
VastaaPoistaSori, korjaus edelliseen, sinä olitkin muokannut jo ohjetta, en lukenut kokonaan läpi sinun versiotasi.
VastaaPoistaLiivatetta oli vähän, mutta taitaa ammattikokit yrittää aina vältellä niitä. Ihan sama homma mulla kuten kuvasta (kai) näkyy, että ulkonäkö oli todellinen turn down kaiken vaivannäön jälkeen.
VastaaPoista